9 marraskuun, 2022

PHMK Ry:n vuosikokous To 24.11.22 klo 18 alkaen Messilä Campingissä.

Tulkaahan jäsenet suunnittelemaan loppuvuoden touhuja ja tulevaa talvea!

-Hallitus

4 maaliskuun, 2022

Kerhon kotapäivä la 12.3.22, klo 10-15.

Tarjolla vähän evästä ja jotain kostukettakin.

Kaikki liikkeelle!

12 helmikuun, 2022

Eli siis Messilä-Kukonkoivu väli on suljettuna vko 7, eli 14.2.22 klo 21.00 – 20.2.22 klo 21.00, Finlandia-hiihdon latujen osittaisen uralla kulkemisen vuoksi.

Eli kerhon urat ovat siis virallisesti auki.
Lunta ei liikaa vieläkään uralla ole, mutta ajamaan pääsee, kunhan sopivaa varovaisuutta noudattaa.

Varokaa etenkin Messilän päässä, Rantatien muuntamolta Kutajärvelle päin sähkökaapelin kaivuu työmaata ja 54-tien P-paikan ja suon välillä on pellon reunassa tehty energiapuu hakkuuta, puut olivat uralla ainakin tänään (22.1.).


Myös jalankulkijoita, hiihtäjiä, autoja jne oli jäljistä päätellen ollut liikkeellä, urallakin, joten varovaisuutta!!

Turvallisia ajeluita ja muistetaan pysyä merkatulla uralla!!

7 joulukuun, 2021

Talkoot La 11.12.21, kokoontuminen Messilä Camping klo 10.00.

Tikutellaan Messilä-Kukko välin pellot. Mikäli väen paljous iskee, niin Järvelän puolella toki tekemistä riittää enemmänkin.

Jos 22-25mm poranteriä löytyy akkukoneen ja vaihtoakkujen kaveriks, niin kannattaa ottaa mukaan.

-Hallitus

13 lokakuun, 2021

Kerhon vuosikokous 3.11.2021, klo 18.00->
Paikka: Bike Marine, Laatukatu 2 15680 Lahti

Käsitellään sääntömääräiset asiat.

Tervetuloa!

28 maaliskuun, 2021

Uramerkit on siis siivottu pois pelloilta ja jäiltä, joten urat ovat tältä kaudelta suljettu.

Kiitos kaudesta jäsenille, kokonaisuutena hyvin sujunut kausi, vaikka ainahan se pidempi voisi olla.

Kiitos etenkin talkoolaisille, jotka mahdollistivat ajot muillekkin.

Palaamme asiaan.

26 maaliskuun, 2021

Sunnuntaina siis uran purkutalkoot, kokoonnutaan Messilä Camping klo 11. Kerätään tikut pois jäältä ja pelloilta. Myöhäsempi lähtö, jotta kerkee keli pehmitä, ettei liut sula, mikäli yöpakkasta.

3 maaliskuun, 2021

Kerholla on siis ristiinajosopimus voimassa Asikkalan Moottorikelkkailijoiden sekä Heinolan Ilveskelkkojen kanssa.

Sopimus edellyttää, että ajo alkaa tai loppuu oman kerhon alueelle.

Eli kärryllä naapurin puollelle ja kärryllä pois sieltä EI ole ristiinajosopimuksen täyttävää ajoa, vaan vaatii päiväluvan kyseiselle urastolle.

17 helmikuun, 2021

Eli siis Messilä-Kukonkoivu väli on suljettuna vko 8, eli 22.2-28.2.21 Virtuaali Finlandia-hiihdon latujen osittaisen uralla kulkemisen vuoksi. Ura aukeaa taas sunnuntai-iltana, 28.2.21.